tiistai 12. joulukuuta 2017

Nimiäiset - ja niin hän sai oman nimensä...

Meillä vietettiin viikonloppuna pikkumiehen nimiäisiä lähisuvun kesken. Niitä oltiinkin jo odotettu ja jännitetty, sillä ei oltu puhuttu mitään nimestä etukäteen. Tosin me itsekin päätettiin lopullinen nimi vasta muutamaa päivää ennen nimiäisiä. Miten vaikeaa onkaan keksiä täydellinen nimi lapselle? Mutta loppujen lopuksi me onnistuttiin siinä! Me löydettiin täydellinen nimi meidän täydelliselle pojalle. 
Nimiäisiä edeltävänä päivänä herättiin todella huonon yön jälkeen siihen, että pikkuisella oli noussut kuume. Lähdettiin päivystykseen ja siellä tutkittiinkin pikkumies perusteellisesti. Kuume laski päivän mittaan ja muutenkin kaikki oli niin kuin pitää, joten päästiin kotiin. Siihen mennessä ei oltu tehty vielä mitään juhlien eteen. Kakut, koristelut ja siivoukset oli edelleen siis tekemättä. Onneksi äiti tuli auttamaan ja saatiin iltaan mennessä kaikki kuntoon. 
Lauantaina juhlat alkoivat kahdeltatoista. Vieraita alkoi tulla ja kaikkien tultua paikalle paljastettiin nimi. Olisin halunnut hienon nimiseremonian, mutta johtuen edellispäivän sairaalareissusta, ei aikaa jäänyt sellaisen suunnittelulle. Nimi paljastettiinkin vain lukemalla kummitodistukset pienen puheen jälkeen. Hyvin se meni niinkin. Meillä oli oikein ihanat juhlat. Poika sai nimen ja neljä kummia. 
Ja nyt siihen mielenkiintoisimpaan osuuteen eli nimeen, jonka meidän poika sai. Tästä lähtien pikkumiestä kutsutaan nimellä:

Wiljami Alexander


tiistai 21. marraskuuta 2017

Elämää vauvaperheenä

Koti on sekaisin, sänky petaamatta, vauvan tavarat valtaavat jokaisen tyhjän kolon, ja mitä itseeni tulee, muistan harjata hiukset ehkä joka toinen päivä ja meikata kerran viikossa. Vauva-arki. 
Pikkuvauva-arki on sitä, että on koko ajan toista varten. Kaikki muu on toisarvoista, ja niin on hyvä. Vaikka välillä väsyttää, en vaihtaisi tätä mihinkään. Tuo pieni poika on niin rakas. Hän on täydellinen, ja olen äärettömän kiitollinen siitä, että saimme hänet elämäämme. 
Meillä on mennyt oikein hyvin. Vauva on jo viisi viikkoa ja kaksi päivää vanha. Mihin tämä aika menee? Vastahan tuo poika oli ensimmäisen kerran sylissäni ja nyt hän on jo yli kuukauden ikäinen. Yksi silmänräpäys vain. Käytiin viime viikolla neuvolassa ja vauvalle oli tullut oikein hyvin painoa. Tuolloin paino oli nimittäin jo hieman yli viisi kiloa. Pituuttakin oli tullut nelisen senttiä sitten syntymän. Äitin selkä ja niska alkaa olemaan melko kipeänä tuon pienen sylihirmun kantamisesta. Hän nimittäin ei viihdy yksin kuin aivan pieniä hetkiä. Sylissä pitäisi saada olla koko ajan ja mieluiten sillein, että syli keinuu ja hytkyy samalla. Tässä reilun viiden viikon aikana en ole päässyt tekemään oikein mitään, ja laitoinkin tilaukseen kantorepun, jotta saan kädet vapaaksi aina välillä. Toivottavasti poika viihtyy kyydissä. Meillä on trikooliina ja sitä olen kokeillut muutaman kerran, mutta sen sitominen on vauvan mielestä liian hidasta, ja hän on aivan liian hermostunut siinä vaiheessa, kun olen saanut hänet kyytiin. 

Vauva nukkuu yöt hyvin. Hän menee nukkumaan noin kello 21-22 ja herää kuuden aikaan. Siinä välissä hän herää 2-3 tunnin välein syömään, mutta syö nopeasti ja nukahtaa hyvin uudestaan. Tosin aamulla hän saisi nukkua hieman pidempään. Olen ihan pökkyrässä vauvan herätessä ja tietenkin vauva haluaisi olla nuo aamut aina sylissä siten, että heijaan häntä. Aamupäikkäreillä hän nukahtaa yleensä vaunuihin 9-10 aikaan, kun lähden koiran kanssa lenkille. Hyvällä tuurilla vauva jatkaa unia sisällä vaunuissa, mutta usein vaunujen pysähdyttyä hän herää ja jatkaa unia torkkuen sylissä tai tissillä. Pitäisikin muistaa ostaa pattereita itkuhälyttimeen, jotta saadaan vauva parvekkeelle nukkumaan, jos uni maistuisi paremmin ulkona. Päikkäreiden jälkeen pikkumies onkin hereillä useamman tunnin. Siitä eteenpäin päivät on hyvin vaihtelevia ja mitään tiettyä rytmiä ei vauvalla vielä ole. 
Huolta ja murhetta meillä aiheuttaa imetys. Vauva on täysimetyksellä, eikä hänelle ole tarvinnut antaa lainkaan korviketta, mistä olen todella iloinen. Mutta voi mitä rintaraivareita hän saa lähes joka imetyksellä, ja jos meno ei ylly raivareihin, vauva irroittaa otteen vähän väliä. Minulla suihkuaa maitoa turhan kovalla paineella ja vähän turhan paljon, ja vauva ei tykkää tästä yhtään. Välillä iskee sellainen ahdistus päälle, että meinaan vaipua epätoivoon. Tuntuu, että en osaa tulkita vauvaa, ja en ymmärrä, mitä teen väärin. Luotan kuitenkin (vielä) siihen, että tämä tästä alkaa sujua. 

Oikein ihanaa tiistaita teille kaikille!

maanantai 23. lokakuuta 2017

Terveisiä vauvantuoksuisesta vauvakuplasta

Olette saattaneet arvatakin viime aikojen hiljaisuuden syyn. Meille syntyi 15.10. klo 20.11 poika. Hän syntyi siis viikolla 41+5. Painoa hänellä oli 3 800 grammaa ja pituutta 51 cm. Päänympärys oli 35 cm. Meidän pieni mies on täydellinen ja täyttä kultaa. Olemme niin onnellisia ja me kaikki voimme oikein hyvin. Synnytys alkoi käynnistyksellä ja sujui kaikin puolin hyvin. Ajattelin koota myöhemmin synnytyskertomusta myös tänne. Vauva syntyi tosiaan sunnuntai-iltana ja tiistaina pääsimme jo kotiin. Nyt olemmekin opetelleet vauva-arkea täällä kotona. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Vauva hakee rytmiään, ja päivät (ja yöt) menevätkin hänen ehdoillaan. 
Tänään meillä kävi neuvolasta terveydenhoitaja kotona ja vauva on ylittänyt hienosti syntymäpainonsa. Tähän asti olemme herätelleet häntä kolmen tunnin välein syömään, mutta nyt voimme alkaa pikku hiljaa vauvantahdistaa ruokailuja. Ei siis tarvitse laittaa herätyskelloa yöllä soimaan. Oli hyvä päästä kysymään kaikki mielessä pyörineet kysymykset terveydenhoitajalta ja samalla katsottiin muun muassa vähän vauvan imuotetta rinnalla. Näin imetystaipaleen alussa se oli luontevampaa kotioloissa. Tällainen kotikäyntisysteemi onkin ihan loistava. Seuraava neuvola-aika on sitten neuvolassa kolmen viikon iässä. 
Nyt lähden ihastelemaan maailman kauneinta asiaa, nimittäin nukkuvaa vauvaa. Ihanaa alkuviikkoa kaikille!

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Uuden kodin sisustussuunnitelmia

Olen tehnyt aiemmin sisustushaavepostauksia, mutta nyt kun me päästään oikeasti muuttamaan, on kiva suunnitella jo etukäteen tulevan kodin sisustusta. Nyt ne eivät jää enää pelkkään haaveiluun, vaan ne ovat suunnitelmia. Päätin, että en päästä läpi uuteen kotiin mitään, mistä en tykkää. Haluan kaiken kuuluvan sinne. Perheellä pitää olla koti, missä viihdytään. 

Osa kalusteista tulee toki nykyisestä kodistamme ja olenkin miettinyt sisustusta niiden pohjalta. On hyvä hyödyntää olemassa olevia asioita, kun isompaan asuntoon muuttaessa joutuu muutenkin hankkimaan lisää kalusteita ja sisustusta. Asunnon lattia on harmaata laminaattia, joten siitä lähdetään liikenteeseen. Ajattelin pitää päävärit neutraaleina, kuten valkoisena, harmaana, beigenä ja ruskeana, ja siihen sitten lisätä vähän väriä pieninä yksityiskohtina. Nyt iskee kovasti alla olevat värit. 
Meillä on vessassa tilaa siten, että pyykinpesukone ja kuivausrumpu mahtuu vierekkäin, ja olisikin ihana laittaa siihen päälle taso ja hyllyjä. Olisi kunnon paikka, missä viikata vaatteet ja samalla saisi lisää säilytystilaa.
Lastenhuoneeseen olen haaveillut musta-harmaa-keltainen -yhdistelmää. Kuten aiemmin blogiani seuranneet ovat ehkä huomanneet, tuo väriyhdistelmä esiintyy meillä niin vauvan vaatteissa kuin tavaroissakin. En tykkää laittaa stereotyyppisiä vauvavärejä mihinkään, mikä liittyy vauvaan, ja keltainen on minusta sopivan neutraali väri kummallekin sukupuolelle. 
Meidän lastenhuoneeseen tulee keinutuoli. Olen niin innoissani. Olen aina haaveillut keinutuolista lastenhuoneessa ja iskä lupasi kunnostaa meille sellaisen. 
Tässä vielä tulevan kotimme pohjapiirustus. 
Mukavaa keskiviikkoa kaikille! Täällä odotellaan edelleen merkkejä synnytyksen käynnistymisestä.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kuulumisia täältä jännityksen keskeltä

Viime viikkoina ei päähän ole mahtunut mitään muuta kuin vauva, vauva, vauva ja vauva. Niin ja ehkä se synnytys. Se on näkynyt myös blogissa. Odottavan aika on niin tuhottoman pitkä. Mihinkään ei jaksa enää keskittyä ja sitä yrittää koko ajan keksiä kaikkea aktiviteettiä, jotta ei jäisi pelkästään vain odottamaan. Nyt, kun pitäisi rentoutua ja kerätä voimia tulevaa varten, se on täysin mahdotonta. Makoilu ja Netflix kuulostaa teoriassa ihanalta, mutta käytännössä mahdotonta toteuttaa. Parasta on vaan touhuta koko ajan jotain. 
Täällä eletään siis hyvin jännittäviä aikoja. Päiviin kuuluu lähinnä siivoamista, keksityillä asioilla juoksemista ja nukkumista. Päivä- ja yörytmit on ihan sekaisin, kun yöt menee enimmäkseen tunnin pätkissä nukkuessa. Keho alkaa jo selvästi totuttelemaan tulevaan, mikä on oikein hyvä juttu. Eipähän tule shokkina vauvan kanssa heräilemiset. 
Inhottavaa, kun ulkona sataa koko ajan, niin ei pääse kunnolla edes Mantan kanssa kävelylle. Manta, kun vihaa kylmää ja vesisadetta. Nyt, kun sitä lenkkiä tarvittaisiin tässä... jos se vaikka edistäis tätä synnytyksen alkamista. Me ollaankin yritetty korvata tämä kaupoilla pyörimisellä. Huono puoli siinä on se, että vaikka päättää, että mitään ei ostaisi, aina sieltä lähtee jotain pientä mukaan. Saattaa tulla vielä kalliiksi tämä odottaminen. 
Ja jotta odottaminen ei loppuisi, me muutetaan marraskuun lopussa. Mainitsinkin aiemmin, että ollaan etsimässä isompaa asuntoa ja käytiin katsomassa muutamaa. Yksi oli täydellinen ja päätettiin, että ei anneta tilaisuuden valua käsistä. Nyt sitten odotetaan vauvan lisäksi uutta kotia. Olisi ihana miettiä jo sisustusta tarkemmin, mutta asunnossa oli vielä asukkaat, kun käytiin katsomassa sitä, joten ei voitu ottaa tarkempia kuvia tai mittoja. Olen kuitenkin selannut ahkerasti Pinterestiä ja tallentanut sieltä ideoita. Ihana päästä sisustamaan kotia, jossa ei tarvitse päällimäisenä miettiä sitä, miten ihmeessä kaikki välttämätön mahtuu sisälle. Ja me saadaan lastenhuone. Olin jo menettää toivoni siitä, mutta se unelma toteutuukin. Ei voi muuta kuin hymyillä.

(Kuvat: https://pixabay.com/)

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Totuus raskaana olemisesta

Tätä tekstiä saattaa värittää hiukan yliaikainen raskaus ja malttamaton odottaja, mutta ajattelin vähän valoittaa totuutta siitä, minkälaista on olla raskaana. Raskaana oleminenhan on mahtavaa ja vähintäänkin elämän ihaninta aikaa. Parasta on, kun vauva myllertää ja venyttelee raajojaan mahassa. Se on niin suloista. Iso maha on söpö ja suorastaan hehkun. Kaikki on parasta ja elämä on ihanaa.

Ei nyt ihan. 

Vauvamaha. Aluksi sen ilmestymistä odottaa enemmän kuin mitään, ja lopuksi toivoo siitä eroon pääsemistä. Alkuraskaudesta oli ihanaa, kun pieni kumpu alkoi kasvaa ja pyöristymään. Se ei haitannut elämää, se oli lähinnä ihana ja suloinen. Vauvamaha teki kaikesta niin paljon todellisempaa. Pikku hiljaa mahan kasvaessa ei onnisukaan enää läheskään niin yksinkertaisesti kenkien laittaminen, autosta nouseminen, kyykistyminen jne. Vauva painaa alas ja ylös, mikä aiheuttaa koko aikaista vessassa ravaamista ja ihan kamalaa närästystä. Näin lopussa oikeastaan mikään muu asento ei tunnu hyvältä kuin seisominen ja kyljeltään makaaminen. Toisaalta vauvamaha on ulkoisesti ihana. Vauvamahaa on vaan niin ihana ihailla peilistä. Siinä on vaan jotain niin suloista ja maagista. Jotain niin luonnollista ja naisellista.
Hehkuminen. En koe yhtään minkäänlaista raskaushehkua. Silmät ristissä, iho kauheassa kunnossa ja hiukset vaatisivat kunnon kampaajakäsittelyn. Ei tunnu hehkeältä. Täällä sitä mennään kotona mahdollisimman mukavat vaatteet päällä ja tukka nutturalla. Vaikka eihän se hehku tulekaan siitä, että laittautuisi, mutta onhan se osa freesiä oloa, ainakin minulle. Totta kai raskaus itsessään, ajatuksena, tekee ihmisestä onnellisen ja se lisää perushehkumista. 

Kivut ja kolotukset. Näitä en osannut odottaa. Minun raskaus on kokonaisuudessaan mennyt hyvin ja en ole joutunut kärsimään suuremmista murheista. Kuitenkin näin loppuraskaudesta kipuja ja kolotuksia alkaa olemaan jo melko runsaasti. Ensinnäkin vauvan liikkuminen sattuu. Sitäkin odotti alussa niin paljon ja ensimmäiset liikkeet olivat jotain aivan uskomatonta, mutta nyt kun vauva monottaa kylkeen jatkuvalla syötöllä, minulla on kylki ihan hellänä. Vauvan venytellessä maha muotoutuu ihan uusiin sfääreihin. Vauvan pää aiheuttaa jo laskeutuneena painetta ja inhottavaa hermokipua. Kaikesta tästä huolimatta kaikella tällä kivulla on hyvä tarkoitus, ja lopputulos on sen arvoista. Vauva kuittaa kaikki kivut ja kolotukset, mitä tässä (reilun) yhdeksän kuukauden aikana on tullut vastaan. Siitä olen varma. 
Mielialat ja psyykkinen jaksaminen. Voi, voi. Raskaus on yhtä tunteiden vuoristorataa. Välillä itkettää ja välillä naurattaa. Siinä välissä suututtaa, kiukuttaa, ärsyttää, harmittaa ja ahdistaa. Ja joskus on myös ihan tasaista. Minulla on mennyt mielialojen kanssa oikeastaan ihan hyvin aina tähän loppuraskauteen saakka. Olen ollut iloinen ja melko tasainen, mutta nyt alkaa hormonit, malttamattomuus ja fyysinen olotila vaikuttamaan psyykkiseen olotilaan. Hermot on suurimman osan ajasta vähän liian kireällä. Inhottavinta on se, että ei ole mitään syytä, miksi ärsyttää. Ärsyttää ja kiukuttaa vaan. Ihaninta on kuitenkin se, että välillä saa itkeä liikutuksesta ja välillä nauraa hulluna. Tunteet on toisaalta siis ihana juttu.

Raskaus on elämän ihaninta aikaa. Niin, raskaaksi tuleminen ja sitä seuraava vauvan saaminen on varmasti ihaninta, mutta itse raskaana oleminen ei ihan kuvasta minun olettamusta maailman ihanimmasta ajasta. Ja ihan noista edellä mainituista seikoista johtuen. Toisaalta, jos mietin elämääni ennen raskautta, olen voinut olla nyt raskaana ollessani armollisempi itseäni kohtaan, armollisempi kuin koskaan ennen. Ensimmäistä kertaa elämässäni en ole yökkinyt katsoessani itseäni peilistä. Jännä sinänsä, koska paino nousee koko ajan ja silti voin astella peilin eteen. Eihän tämä kaikki painon nouseminen ole helppoa, mutta hyvän asian puolesta teen mitä vain. Summana, raskaaksi tuleminen on ollut tähän mennessä elämäni ihanin asia. Ykköspaikka on kuitenkin varmasti menossa ihan juuri uusiksi, kun koittaa vauvan syntymä. 
Oikeasti. Totuus on se, että raskaana oleminen on varmasti kaiken sen arvoista, mikä meitä odottaa. Vauva on kaiken tämän arvoista. Vaikka nyt tuntuukin, että en jaksa enää yhtään päivää raskaana,  kohta tämä ajanjakso on ohi ja meillä on uudet haasteet edessä. Meillä on kaikki se ihana edessä, mutta myös ne yövalvomiset ja itkut. Vauvan saaminen on kokonaisuus kaikkea, se on uusi elämänvaihe. Ja sitä odotamme innoissamme.

Ihanaa keskiviikkoiltaa. Ja tsemppiä kaikille raskaana oleville!