perjantai 4. elokuuta 2017

Nyt ahdistaa, mutta entä sitten

Mitä olen syönyt tänään? Kuinka paljon tuossa on rasvaa? Paljonko kaloreita? Voinko vaihtaa tämän johonkin kevyempään? En halua syödä. Tuttuja ajatuksia monen vuoden ajalta, mutta tuttuja myös juuri tästä hetkestä.
Huomasin muutama viikko sitten, kuinka ajatukseni alkoivat kaartaa samoille raiteille kuin joskus aiemminkin. Ruokaan ja siihen, että en uskalla syödä. Toisin kuin ennen, en tuijottanut peiliin ja todennut, että olen ällöttävä. Tällä hetkellä olen ihan sujut vauvamahani kanssa, ja vaikka paino on noussut, ei se minua ahdista. Ajatukset vaan tulivat jostain. Minulla on ollut stressiä koulusta ja en ole saanut nukuttua painajaisten takia, ehkä nuo ruoka-ajatukset ovat puolustusmekanismeja.
 
Syömishäiriöstä paraneminen on täynnä näitä "takapakkeja". Niinhän sitä sanotaan, että kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin. Silti vanhat ajatuskuviot ovat pelottavia. En uskaltaisi syödä... ja heti tulee pelko siitä, että kaikki kaatuu ja palaa sinne entiseen. Se päänsisäinen helvetti, joka valtaa syömishäiriöisen mielen, on niin kamala, että pelkään sitä kuollakseni, ja onneksi pelkään sitä enemmän kuin ruokaa. Silloin nimittäin ajatuksiin ei mahdu mitään muuta kuin ruoka ja sen vältteleminen. Lisäksi se kaikki pilaa koko muun elämän. Ja se on viimeinen asia, mitä juuri nyt toivon.
 
Onneksi olen pystynyt vastustamaan kaikkia älyttömiä ideoita. Olen syönyt ja se on tärkeintä. Kaikista ahdistavimpinakin hetkinä olen hammasta purren pitänyt kiinni ruokailurytmistä vähentämättä tai valikoimatta mitään ruokia. Sitä en voi kieltää, etteikö pelota, mutta jos nyt repsahdan, se on menoa taas. Pitää vain hyväksyä, että nämä hetket kuuluvat paranemisprosessiin ja ne ei tarkoita lopullista epäonnistumista.
 
Minulla on niin paljon pelissä, että en anna yhden syömishäiriön pilata koko loppuelämääni! Vastaiskuna kaikille ahdistaville ajatuksille ostin tonnikalaa öljyssä veden sijaan.

4 kommenttia:

  1. Sydäntä riipaisi tuo pstauksesi. Sinä yrität hallita tätä monimutkaista elämää syömisen säätelyllä. Toki sinun taustat, lapsuus voi myös vaikuttaa. Tunnen yhden anoreksiasta kärsivän ihmisen. Tiedän mitä helvettiä se on. Kun pelkää ruokaa. Ei uskalla syödä. Sinua varmasti kantaa ajatus, että masussasi oleva pieni ihminen tarvitsee ravintoa. Paljon voimia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti sinulla on joku, jonka kanssa puhua tunteistasi. Raskauden jälkeen voi olla vaikea sopeutua muuttuneeseen kroppaan, ainakin minulla on ollut. Siinä vaiheessa olisi varmasti hyvä saada hieman ekstratukea. <3

    VastaaPoista
  3. Masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä toipuvana ymmärrän hyvin miltä tuntuu, kun sitä takapakkia tulee. Alkuun itseänikin pelotti ihan suunnattomasti että entä jos palaan taas siihen samaan vanhaan ja kaikki tämä tehty työ menee ihan hukkaan. Kuten sanoitkin, takapakit kuitenkin kuuluvat asiaan ja niistä on vain päästävä eteenpäin. Jaksamista tulevaan <3

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä! Toivottavasti ei syömishäiriö muistuta enempää olemassaolosta. Onko vielä pitkä aika H-hetkeen?

    VastaaPoista