perjantai 18. elokuuta 2017

Opetanko lapsen olemaan poissa meidän luolta - ero vanhemmista

"Kannattaa antaa lapsi mahdollisimman varhain yökylään, niin se oppii olemaan muidenkin luona."
Tämän neuvon kuulin hetki sitten. Siinä sitten hetken nieleskeltyäni sanoja, aloin selittämään rauhallisesti, miksi en koe tarpeelliseksi vauvani oppivan olemaan poissa meidän vanhempien luolta. Olen huomannut, että myös muun muassa netin vauvaryhmissä käydään kuumaa keskustelua siitä, kuinka pitkään minkäkin ikäinen lapsi voi olla erossa vanhemmistaan. Useissa kommenteissa kerrotaan, kuinka vauva pärjäsi hienosti eikä reagoinut mitenkään erossa oloon.
Kuva: täältä.
No totuushan on se, että väärin meni. Lapsen hyvälle kehitykselle on tärkeää pysyvän aikuisen jatkuva läsnäolo. Tämä pysyvä aikuinen on pienelle lapselle se, joka häntä hoitaa, yleensä äiti. Pieni lapsi ei pysty säilyttämään kokemusta maailmasta ja omasta olemassaolostaan itsenäisesti, vaan tarvitsee siihen tuon pysyvän aikuisen. Lapsi ikään kuin rakentaa pysyvyyden tunnetta yhdessä pysyvän aikuisen kanssa. Lapsen joutuessa eroon pysyvästä aikuisesta, lapsen oma kokemus olemassaolostaan lakkaa. Me voidaan vain kuvitella, miltä tuo tilanne lapsesta tuntuu. Tilanne on lapselle hyvin ahdistava ja sitä voidaan verrata esimerkiksi paniikkikohtaukseen.

Miten sitten maailman ja oman olemassaolon jatkuvuus ilman pysyvää aikuista kehittyy lapselle? Ensinnäkin oppiminen tapahtuu hitaasti ja lapsen yksilöllisen kehityksen tahtiin. Pysyvän aikuisen reagoidessa lapsen viesteihin samalla tavalla, alkaa lapsi kerätä itselleen mielikuvia itsestään, vanhemmista ja kodistaan. Mielikuvien varassa lapsi pystyy aina vähän kerrallaan odottamaan rauhallisena viestiinsä vastaamista. Lapsi alkaa siis pikku hiljaa muistamaan oman olemassaolonsa ja ympäröivän maailman, kuten pysyvän aikuisen, ja näin ollen kehittää oman itsensä ilman toista ihmistä. Usein kuulee säännön, että lapsi pärjää ilman pysyvää aikuista niin monta tuntia, kun hän on kuukausia ja niin monta yötä, kun hän on vuosia. Toisin sanoen pari kuukautta vanha vauva pärjää kaksi tuntia ja vuoden ikäinen lapsi yhden yön. Mielestäni tämä on oikein käyttökelpoinen nyrkkisääntö, kun miettii lapsen erossaoloaikaa. Toki pitää muistaa, että jokainen lapsi on yksilö ja kaikkien lasten kehitys ei kulje samaa tahtia.

Kun sanotaan, että pieni lapsi pärjää oikein hyvin, eikä reagoi negatiivisesti erossa oloon, voi johtaa täysin harhaan. Lapsi ei vain välttämättä osaa ilmaista ahdistuneisuuttaan sillä tavalla, että aikuinen ymmärtäisi sitä. Tuo olemassa olemattomuuden ja maailman jatkumattomuuden tunne jättää lapseen jälkiä ja tekee hallaa hänen kehitykselleen. Silloinkin, kun aikuiset eivät ole havaitsevinaan eroahdistusta.

Ajatellaan ensisijaisesti lapsen parasta!

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Neuvolasta päivää - neuvolakuulumisia

Tänään raskausviikkoja on kertynyt jo  33+1 ja käytiinkin sen kunniaksi jälleen neuvolassa. Näin viimeisellä kolmanneksella, kun neuvola-aikoja on useammin, huomaa ajan kuluvan aina kolmen viikon jaksoissa.
"Ai on kulunut taas kolme viikkoa ja meillä on neuvola!"
Vaikka ei voi sanoa, että aika kuluisi nopeasti. Jokainen päivä pitää oikeasti kuluttaa johonkin, jotta ei jäisi liikaa haaveilemaan siitä hetkestä, kun näkee tämän pienen rakkauden ensimmäisen kerran. Voi että, rakastan häntä jo nyt aivan valtavasti! En voi kuvitellakaan, kuinka suuri se rakkauden määrä on sitten, kun saan konkreettisesti tämän oman pikkuisen syliini ja vain katsoa sitä pientä ihmettä.
Neuvolassa kaikki oli kunnossa. Vähän jännitti puntarille nouseminen ja olihan sitä painoa tullut taas vähän lisää. Tuntuu, että viime aikoina maha on kasvanut aikaisempaa nopeammin, joten ihmekös tuo. Ja, jos totta puhutaan, olisi kiva, jos tuo painon nouseminen alkaisi jo riittämään. Verenpaine oli siellä perus matalalla. Sf-mitta kulki tasaisesti keskikäyrän tuntumassa ollen 30,5 cm. Vauvan syke oli vähän alle 150, aivan kuten koko raskauden ajan. Vauva on viihtynyt edelleen pää alaspäin, mikä on oikein kiva juttu.
 
Tällä kertaa juttelimme synnytyksestä ja kyllähän synnytys alkaa konkretisoitumaan, kun siitä aletaan keskustelemaan enemmän. Saatiin jo kotiin lappu, johon kirjataan ajatuksia ja toiveita muun muassa kivunlievityksestä. Minua ei synnytys pelota, korkeintaan jännittää. Jännittää sillein positiivisella mielellä. Vähän kyllä arveluttaa, että johtuuko tämä rentous siitä, että en ymmärrä vielä meneväni synnyttämään. Silloin pelko saattaisi iskeä loppu metreillä ja en olisi lainkaan valmistautunut siihen. Toivotaan kuitenkin, että ajatus siitä, että synnytys on maailman luonnollisin asia, jatkuu läpi raskauden.
 
Seuraava neuvola-aika on jälleen kolmen viikon päästä. Silloin mennään jo raskausviikolla 36, hurjan ihanaa.
 
Oikein mukavaa keskiviikkoiltaa kaikille!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kesälomareissu Tuuriin

Meillä on ollut perheen kesken perinteenä vuosien ajan käydä kesälomalla Tuurissa. Vaikka itse Keskisen kyläkauppa on menettänyt hohtonsa jo aikaa sitten, on reissu tärkeä kesätraditio. Tälläkään kertaa ostoskoriin ei päätynyt mitään ihmeellistä, mutta meillä oli tosi kivaa perheen kesken. Kuuluuhan reissuun yhteistä aikaa, ruokaa, naurua ja jutustelua. Tänä vuonna kävimme lisäksi Miljoona Tivolissa, joka oli auki viimeistä viikonloppua. Tosi kiva tivoli lapsille, ja kaiken lisäksi alle 13 -vuotiaat pääsivät ilmaiseksi kaikkiin laitteisiin.
 
Nyt ollaan jo siinä vaiheessa raskautta, että tuollaiset pitkät päivät jalkojen päällä alkaa käymään todella raskaiksi ja olinkin ihan tuhannen väsynyt illalla, kun tulimme kotiin. Tässä kuitenkin joitakin kännykällä napsittuja kuvia.
 
Minkälaisia kesäperinteitä teillä on? Oletteko käyneet Tuurissa?

torstai 10. elokuuta 2017

Ihan(an) kamala englannin kurssi lukihäiriöisen silmin

Kesä meni opiskelujen osalta itsenäisiä kursseja ahertaessa, ja näin se elokuu vaan tuli ja läsnäolopakollinen kurssi alkoi tällä viikolla. Mikä sen parempi onkaan kuin yliopiston ainoa pakollinen englannin kurssi. Olen koko opintojen ajan pelännyt tätä kurssia ja itse asiassa tämä on kolmas kerta, kun ilmoittauduin kurssille. Ensimmäisen kerran jouduin jättämään kurssin kesken, kun jouduin sairaalaan, toisen kerran en uskaltanut mennä ensimmäisenä päivänä tunnille ja nyt kolmannen kerran päätin, että menen sinne vaikka hammasta purren.
En ole koskaan osannut englantia tai ruotsia. Kaikki muu koulu on mennyt hyvin, mutta kielet eivät ole sujuneet vaikka olen opiskellut ja opiskellut vähän lisää. En vain ole oppinut. Lukion alkaessa tehtiin kaikille lukihäiriötestit ja muutama päivä siitä, opettaja pyysi minua jäämään tunnin jälkeen juttelemaan. Testien mukaan minulla oli mahdollisesti lukihäiriö ja minut ohjattiin lisätutkimuksiin. Sain lukihäiriödiagnoosin, ja sen muka piti lohduttaa minua siinä, että en oppinut kieliä. Eipä lohduttanut, eikä lohduta edelleenkään.
 
Nyt yliopiston pakollisella englannin kurssilla ei saa puhua lainkaan suomea ja lähes tulkoon kaikki puhuvat englantia spontaanisti. Niin paitsi minä. Olisihan se kiva osata, mutta en tiedä  edes mistä lähteä liikenteeseen. On todella ärsyttävää, kun ihmiset tulevat sanomaan, että osaat kuitenkin. Hmm, en osaa. Vaikka se noloa onkin. On noloa olla suurin piirtein ainoa tämän ikäinen, joka ei osaa puhua englantia. Ja vielä yliopistossa. Silti aion käydä kurssin loppuun asti ja aion muuten valmistuakin. Vaikka sitten itkun kanssa. Aion myös opiskella englantia, mutta ehkä lähden liikenteeseen lastenkirjoista ja siirryn vasta sitten tieteellisiin artikkeleihin.
 
Onko siellä kohtalotovereita? 

tiistai 8. elokuuta 2017

33. raskausviikko - mahassani kasvaa ihana myllertäjä

Tänään alkoi 33. raskausviikko (32+0) ja olo alkaa pikku hiljaa olemaan jo vähän tukala. Vauva on viihtynyt onneksi edelleen pääalaspäin ja toivottavasti viihtyy vielä tämän loppuajankin. Tosin hänen päänsä painaa todella ikävästi virtsarakkoon ja tuntuu, että saisi olla koko ajan juoksemassa vessassa. Närästys jatkuu ja tuntuu, että voimat alkaa vähenemään koko ajan. Tosin väsymys ei ole enää niin valtavaa ja jaksan olla hereillä ilman useampia päiväunia. Vauva myllertää mahassa ja tunkee jalkojaan pitkin kylkiluita. Vauvan ruumiinosat tuntee mahan läpi selvästi, ja onkin ihana tuntea ne pikkujalat ja kädet sekä peppu. Tämä kaikki tekee tästä todellisempaa. Aiemmin hän liikkui lähinnä silloin, kun itse huilasin, mutta nyt hän myllertää tekemisistäni riippumatta. Odotan joka päivä enemmän ja enemmän, että näen tämän pienen rakkauden. Laskettuun aikaan on enää kahdeksan viikkoa ja synnytys ei jännitä edelleenkään. Katsotaan sitten lähempänä.
Vauva painaa nyt noin 1800 grammaa ja on 38 cm pitkä. Vauvan vartalo ei kasva enää entiseen tahtiin, mutta aivot jatkavat kasvuaan. Pääkallon koko ja päänympärys kasvaa, kun uusia aivopoimuja muodostuu. Hermoyhteyksien lukumäärä aivoissa lisääntyy valtavasti. Vauvan hiukset paksuuntuvat, ja hänen varpaiden ja sormien kynnet ovat valmiit. Untuvakarvoitusta on yhä vähemmän. Vauvan kulmakarvat ja silmäripset pidentyvät. Vauvalla on niin vähän tilaa kohdussa, että hänen on koukistettava jalkansa asentoon, jota kutsutaan sikiöasennoksi. Vauvalle muodostuu koko ajan enemmän rasvaa ihon alle ja hän alkaa saada vastasyntyneen pullean ulkonäön. (Lisätietoa: raskaus viikko viikolta)
Kävin eilen sokerirasituksessa ja voin sanoa, että se ei ollut yhtään niin paha kuin kuvittelin. Siitä, kun kuulee kaikenlaisia kauhutarinoita. Minulle ei tullut heikko olo ja aikakin meni nopeasti, kun oli tekemistä mukana. Nyt odotankin jännityksellä tuloksia. Ensi viikolla on jälleen neuvola ja kuun lopulla meitä odottaa vielä kontrolliultra. Myös perhevalmennus alkaa tässä kuussa.
Posti toi muuten viime viikolla meille vihdoin ja viimein odotetun äitiyspakkauksen. Luvassa onkin tällä viikolla postaus äitiyspakkauksen sisällöstä. Pysykää kuulolla!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kantoliina etsinnässä

 
Olen vakuuttunut, että me tarvitaan kantoliina. Ajatus siitä, että voin pitää vauvaa lähelläni samalla, kun touhuan jotain tai muuten haluan kädet vapaiksi, houkuttelee. Uskon, että vauvalla on turvallinen olo lähellä meitä vanhempia. Olen kyllä miettinyt sitäkin tuleeko meidän vauvasta kantoliinariippuvainen, joka ei viihdy hetkeäkään yksin. Mutta niin... käykö niin usein?
 
Nyt ongelmana onkin minkälainen kantoliina sopii meidän tarkoituksiin. Olen ihan pihalla koko kantoliinamaailmasta ja, kun otin vähän selvää liinoista, huomasin, että niitä on vaikka minkälaisia. On eri materiaaleja, eri malleja ja eri kokoja. Ymmärsin kuitenkin, että tällaiselle aloittajalle ja vastasyntyneelle vauvalle paras/helpoin olisi trikoinen liina.
 
Nyt kuulisinkin mielelläni teidän kokemuksia kantoliinoista. Oletteko tykänneet? Entä vauvat? Millainen on hyvä liina vastasyntyneelle?
 
P.S katso sidontaohjeita

perjantai 4. elokuuta 2017

Nyt ahdistaa, mutta entä sitten

Mitä olen syönyt tänään? Kuinka paljon tuossa on rasvaa? Paljonko kaloreita? Voinko vaihtaa tämän johonkin kevyempään? En halua syödä. Tuttuja ajatuksia monen vuoden ajalta, mutta tuttuja myös juuri tästä hetkestä.
Huomasin muutama viikko sitten, kuinka ajatukseni alkoivat kaartaa samoille raiteille kuin joskus aiemminkin. Ruokaan ja siihen, että en uskalla syödä. Toisin kuin ennen, en tuijottanut peiliin ja todennut, että olen ällöttävä. Tällä hetkellä olen ihan sujut vauvamahani kanssa, ja vaikka paino on noussut, ei se minua ahdista. Ajatukset vaan tulivat jostain. Minulla on ollut stressiä koulusta ja en ole saanut nukuttua painajaisten takia, ehkä nuo ruoka-ajatukset ovat puolustusmekanismeja.
 
Syömishäiriöstä paraneminen on täynnä näitä "takapakkeja". Niinhän sitä sanotaan, että kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin. Silti vanhat ajatuskuviot ovat pelottavia. En uskaltaisi syödä... ja heti tulee pelko siitä, että kaikki kaatuu ja palaa sinne entiseen. Se päänsisäinen helvetti, joka valtaa syömishäiriöisen mielen, on niin kamala, että pelkään sitä kuollakseni, ja onneksi pelkään sitä enemmän kuin ruokaa. Silloin nimittäin ajatuksiin ei mahdu mitään muuta kuin ruoka ja sen vältteleminen. Lisäksi se kaikki pilaa koko muun elämän. Ja se on viimeinen asia, mitä juuri nyt toivon.
 
Onneksi olen pystynyt vastustamaan kaikkia älyttömiä ideoita. Olen syönyt ja se on tärkeintä. Kaikista ahdistavimpinakin hetkinä olen hammasta purren pitänyt kiinni ruokailurytmistä vähentämättä tai valikoimatta mitään ruokia. Sitä en voi kieltää, etteikö pelota, mutta jos nyt repsahdan, se on menoa taas. Pitää vain hyväksyä, että nämä hetket kuuluvat paranemisprosessiin ja ne ei tarkoita lopullista epäonnistumista.
 
Minulla on niin paljon pelissä, että en anna yhden syömishäiriön pilata koko loppuelämääni! Vastaiskuna kaikille ahdistaville ajatuksille ostin tonnikalaa öljyssä veden sijaan.

torstai 3. elokuuta 2017

Sisustusunelmia

Harmaata, valkoista, mustaa, ripaus vaaleanpunaista... Selkeää, valoisaa, avaraa, modernia... Hirveässä muuttokuumeessa täällä selailen Pintarestia ja haaveilen unelmien kodista. Ollaan muuttamassa vielä tämän vuoden puolella nykyisestä asunnosta ja en malta odottaa, että pääsen sisustamaan uutta kotia. Tosin vielä mennään vuokra-asunnolla, joten mitään suurempia sisustusunelmia en pääse toteuttamaan. Kunhan saadaan oma asunto, päästään tekemään täsmälleen sellainen koti meille, jossa meidän on hyvä olla.
 
OLOHUONE
KEITTIÖ
MAKUUHUONE
LASTENHUONE
KYLPYHUONE
SAUNA
KODINHOITOHUONE

Mitä tykkäätte?